Purelle vahvistusta johtamiseen. Pure Talotekniikan liiketoimintajohtaja Jukka Holopainen on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi (KTM) 10.12.2025 LUT-yliopiston Tietojohtamisen ja johtajuuden maisteriohjelmasta. Opinnot ovat syventäneet Jukan osaamista erityisesti johtamisessa, strategisessa ajattelussa sekä kyvyssä yhdistää ihmiset, tieto ja liiketoiminta tulokselliseksi kokonaisuudeksi. Opiskelu vaativan työn ohessa on vahva osoitus sitoutumisesta jatkuvaan kehittymiseen ja parempaan johtajuuteen….
Purelle laajennusta Rala-pätevyyksiin

Purelle uusi RALA-pätevyys – laatu ja osaaminen saivat jälleen tunnustusta Tämä tunnustus osoittaa, että Pure on todettu päteväksi ja luotettavaksi toimijaksi LVI- ja sähköasennusten saralla – tekemisemme täyttää alan korkeimmat laatuvaatimukset ja tilaajavastuulain edellytykset. Pure Talotekniikka Oy:lle on myönnetty uusi Rakentamisen Laatu RALA ry:n pätevyys! 🎉 ”On hienoa saada tunnustusta pitkäjänteisestä ja laadukkaasta työstä. RALA-pätevyys kertoo asiakkaillemme…
Juha Järvinen nimitetty Pure Talotekniikan sähköpuolen asiakkuuspäälliköksi

Meillä on ilo ilmoittaa, että Juha Järvinen on aloittanut Pure Talotekniikan sähköpuolen asiakkuuspäälliköntehtävässä 29.10.2025. Juhalla on yli 30 vuoden kokemus sähköalalta, ja hän on toiminut merkittävissä rooleissa muun muassa Sähkö-Huhdalla ja Lassila & Tikanojalla. Hänen vahva asiantuntemuksensa ja pitkäaikainen kokemus projektien ja asiakkuuksien parissa tuovat arvokasta lisäosaamista Pure Talotekniikan kasvavaan sähköyksikköön. Purella panostetaan vahvasti asiakaslähtöiseen palveluun ja kokonaisratkaisuihin talotekniikan…
Case: Lauhdutinpuhaltimista energiansäästöä

Purella tapahtuu: Lauhdutinpuhaltimen vaihto – ammattitaitoinen ja tehokas toteutus Asiakkaalle suoritettiin lauhdutinpuhaltimen vaihto jäähdytysjärjestelmään. Työ sisälsi vanhojen puhaltimien purkamisen, uusien energiatehokkaiden mallien mitoittamisen, asennuksen sekä laitteen käyttöönoton ja toiminnan testauksen. Vaihto toteutettiin valmistajan ohjeiden mukaisesti. Työn yhteydessä varmistettiin kaikkien puhaltimien moitteeton toiminta sekä äänitasot, ilmankierto ja jäähdytysteho. Uudet puhaltimet tuovat…
Tiedote – LVI Werstas Oy vaihtaa nimekseen Pure Cool Oy

Tiedote 11.9.2025 LVI Werstas Oy vaihtaa nimekseen Pure Cool Oy Pure Talotekniikka -konserniin kuuluva LVI Werstas Oy jatkaa toimintaansa 10.9.2025 alkaen uudella nimellä Pure Cool Oy. Nimenmuutoksen taustalla on yhtiön strateginen tavoite vahvistaa asemaansa kylmä- ja lämpöpumpputekniikan asiantuntijana sekä tuoda paremmin esille kansainvälisesti ymmärrettävä ja moderni brändi-identiteetti. Nimenmuutos ei vaikuta yhtiön toimintaan, palveluihin tai sopimuksiin. Asiakkaita palvelee…
Juho Selvinen nimitetty Pure Talotekniikan LVI-yksikönpäälliköksi

Meillä on ilo ilmoittaa, että Juho Selvinen on aloittanut Pure Talotekniikan LVI-yksikönpäällikkönä 25.8.2025. Juho tuo mukanaan vahvan osaamisen ja pitkän kokemuksen LVI-alalta. Hän on toiminut aiemmin mm. yksikönpäällikkönä L&T Kiinteistötekniikka Oy:ssä. Purella on kasvava kysyntä asiantuntemukselle ja asiakaslähtöiselle projektien vetämiselle, ja Juhon osaaminen tukee erinomaisesti tätä kehitystä. Toivotamme Juhon lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme ja odotamme innolla…
Kiinteistön jäähdytysjärjestelmiin ja lämpöpumpputekniikkaan erikoistuva LVI-Werstas Oy liittyy osaksi Pure Talotekniikka Oy:tä

Kuva 1. Kuvassa Jari Haström (vas), Otto Vainikka, Sami Sanna, Kalle Vainikka ja Jukka Holopainen Meillä on ilo ilmoittaa, että kiinteistön jäähdytysjärjestelmiin ja lämpöpumppuihin erikoistuva LVI-Werstas Oy liittyy osaksi Pure Talotekniikka Oy:tä. Yhdistyminen astuu voimaan 9.6.2025, ja sen myötä LVI-Werstaan henkilöstö, asiakkuudet ja palvelut siirtyvät osaksi Pure Talotekniikan toimintaa. Yhdistymisen vahvistaa Pure…
Pure Talotekniikka Oy ostaa Putkitiikerit Oy:n liiketoiminnan

Talotekniikka-alan kasvuyritys Pure Talotekniikka Oy on ostanut Putkitiikerit Oy:n liiketoiminnan28.4.2025. Putkitiikerien henkilöstö ja asiakkaat siirtyvät osaksi Pure Talotekniikkaa, ja toimintajatkuu ennallaan. Asiakaspalvelun korkea taso säilyy entisellään.Putkitiikerit Oy on vuonna 2017 perustettu putkiasennus- ja huoltopalveluihin erikoistunut yritys.Yhtiöllä on vakiintunut asiakaskunta ja vahva maine laadukkaana sekä luotettavana toimijana alalla.Viimeisimmällä tilikaudella yrityksen liikevaihto…
Asiakasreferenssi: Örum Oy, VALO23 valaistusprojekti

Taustatiedot:Örum Oy, Läntinen Teollisuuskatu 2 – VALO23-projektissa uudistettiin varastohallien ja toimiston valaistus energiatehokkaammaksi ja nykyaikaisemmaksi. Vanhat valaisimet korvattiin LED-tekniikalla, mikä paransi valaistuksen laatua ja pienensi merkittävästi energiankulutusta. Hallin valaistus: Toimiston valaistus: Projektin hyödyt: Asiakaskokemus: Jouni Nylén Örumilta vakuutta tyytyväisyyttä projektiin. “Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Puren kanssa. Projekti, jonka toteuttajana he…
Pure Talotekniikka – Pure Charge -palvelu

Sähkölatauspisteiden asennus Pure Charge -palvelun kautta Pure Charge on tuotteistettu palvelu, joka tarjoaa asiakkaalle helpon ja tehokkaan ratkaisun sähkölatauspisteiden suunnitteluun, asennukseen ja ylläpitoon. Palvelu kattaa: Asiakkaat ovat olleet erityisen tyytyväisiä asennusten nopeuteen, Pure Charge -palvelun selkeyteen sekä Pure Talotekniikan asiantuntevaan projektinhallintaan. Palautteissa korostuu palvelun kokonaisvaltaisuus ja sen tuottama mielenrauha asiakkaalle….